sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Solmukeräsukat

Viikonloppuna penkkiurheilin ahkerasti hiihdon mm- kisojen parissa. Sain samalla solmukerävaihdon sukat valmiiksi. Lankaa kului 135gvaikka kuinka yritin käyttää koko Tjorvenilta saamani kerän. Neuloin sukat varpaista varteen jotta varren pituutta pysti muokkaamaan. Fiksu olisi tietenkin kerinyt vyyhdin kahdeksi keräksi jo val iiksi mutta minä oli. Niin innoissani etten tätä tajunnut. Samoin niin intona alioin sukkia neulomaan että unohdin peruskuvionkikin, eli jalkapöydän neulon aina perussukassa 2n 2o jotta sukasta tulee istuvampi.

Sukat olivat tosi hauskat neuloa ja kun itse ei ole kerää kerinyt niin monesti mietin että mistähän langasta tämä väri on peräisin. Suosittelen tällaista yllärikerää, neulominen on tosi hauskaa ja lopputuloskin on ainutlaatuinen!

Muussa elämässä kissan lääkitys on tähän asti sujunut todella hyvin kun lääkkeen on sekoittanut katkarapuihin. Utta kuten odotettavissa oli, alkavat ravut jossain vaiheessa kyllästyttää. Joten tänään ei ravut enää mene ja ruoka johon lääkkeen sekoitin jäi kuppiin vaikka kissalla kiljuva nälkä. Huoh, kuuria jäljellä vielä puolet. Mitähän tässä keksisi?

PAhoittelen lukuisia kirjoitusvirheitä. Ipadilla ei saa korjattua jälkikäteen tai ainakaan en sitä osaa joten joko pitää pyyhkiä pitkiä pätkiä pois tai antaa virheiden olla. Mikäli virheet hurjasti teitä lukijoita häiritsee niin hihkaiskaa.

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

9 kommenttia:

  1. Kivat sukat. Voi kisua,lääkekuurit ovat niin keljuja. Ja mitä kirjoitusvirheisiin tulee, minä teen niitä itsekkin paljon. Ja vaikka kuinka lukee tekstinsä niin niitä jää silti. Huumorilla vain...

    VastaaPoista
  2. Hauskat sukat! Mitäs ne virheet haittaa, mullakin tulee niitä paljon...

    VastaaPoista
  3. Hauskat sukat tuli! Ja tosi nopeasti ne kyllä neuloit. Kisu-parka, toivottavasti saat lääkekuurin jotenkin annettua loppuun ja kisu toipuu. Rapsut hälle =)

    VastaaPoista
  4. Onpas tutun näköiset raidat :) Ukkokulta tuli kurkkaamaan olan yli ja kysyi, miksi jollain on jaloista kuva netissä? Kerroin, että siinä on meidän langanloput, hänen räpikkäistään, minun kämmekkäistä, lasten sukista ja lapasista. Olisitpa nähnyt ilmeen! Meni yli hilseen korkealta ja kovaa, vaikka pitkä mies onkin ;)
    Kissat taitavat olla huomattavasti hankalampia lääkittäviä kuin koirat, liian fiksuja otuksia huijattavaksi. Toivottavasti keksit vielä jonkun keinon jotta saatte kuurin loppuun.

    VastaaPoista
  5. Tosi kauniit sukat ja varmaan ihana neuloa,kun ei tiedä tarkkaan, mitä seuraavaksi tulee

    VastaaPoista
  6. Taasen kaikkea kaunista on puikoiltasi valmitunut, sukat ovat ihanan pirtsakat:) Voi, kisua, pikaista paranemista hänelle ja paljon rapsutuksia:)Kirjoitusvirheet eivät haittaa ainakaan allekirjoittanutta, nehän tekevät kirjoituksista hauskoja:) Aurinkoista kevään odotusta sinulle! T: Näpertelijä

    VastaaPoista
  7. Kivat sukat ja idea on loistava tässä projektissa.

    Ja kaunis kiitos rintakoruista, ne ovat perille päässeet ja tosi kivat!

    VastaaPoista
  8. Kiitos kaikille ihanista kommenteista! Sukat olivat hauskat ja juuri sen pituiset joita kaipasin. Kissan kanssa taisteltiin kymmenen päivää mutta tänään kun oli viimeisen lääkkeen aika, istui kissa jo valmiiksi " varaston ovella odottamassa :) ensi viikolla järkitarkastus, toivottavasti kaikki olisi kunnossa!

    VastaaPoista
  9. Lovely socks!
    Oh no! I mean the cat. I hope you'll find a way to feed the rest of the medicine! Poor little purring friend!

    VastaaPoista